perjantai 30. syyskuuta 2011

Yhdenvertaisuus, avioliittolaki ja adoptio


Kun joidenkin prosenttiluokan kokoisten kansalaispiirien mielestä Suomen lainsäädännön suurin syrjintäongelma, nykyinen avioliittolaki ja homoparien kehnot oikeudet lapsen adoptoimiseksi, on jälleen noussut etusivun otsikoihin kiitos Kokoomuksen Lasse Männistön manipuloiman lakialoitteen, tarkastellaanpas asiaa lyhyesti yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Tarkastelen asiaa yhden ainoan ja parhaiten tuntemani henkilön esimerkin valossa.  

Kun aikanaan menin naimisiin vaimoni kanssa, tunsin itseni hyvin yhdenvertaiseksi kaikkien suomalaisten kanssa. Minua ei syrjitty avioliiton osalta, sillä pääsin naimisiin ja vielä kirkkohäiden kera. Olisin varmasti voinut solmia yhdenvertaisesti jokaisen täysivaltaisen suomalaisen lailla avioliiton myös maistraatissa, jos olisin niin halunnut. Kukaan viranomainen tai kirkonmies ei muistanut kysyä minulta seksuaalista suuntautumistani ennen vihkimistä. Vaimoni tosin oli siitä kiinnostunut.  En siis voi oman kokemukseni perusteella kuvitella yhdenvertaisuusongelmia silloin, kun joku suomalainen haluaa avioliitolla vahvistettuun parisuhteeseen vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa.

Jos jostain syystä haluaisinkin toisenlaisen parisuhteen vaikkapa naapurina asuvan Pekan kanssa, voisin yhdenvertaisesti jokaisen Suomen kansalaisen lailla rekisteröidä parisuhteen. Minun kaiketi pitäisi ensin erota vaimostani ennen uuden suhteen solmimista ja tietysti suostutella Pekka suhteeseen. Nämä ehdot koskevat yhdenvertaisesti jokaista suomalaista. Siis tässäkään ei ole yhdenvertaisuusongelmia.

Jos vanhempani jostain syystä vuosikymmeniä sitten eivät olisi kyenneet huolehtimaan minusta, olisin varmaankin joutunut uudelleen sijoitettavaksi. Ehkä minut olisi adoptoitu, sijoitettu kasvattilapseksi perheeseen tai olisin kasvanut lastenkodissa. Yhdenvertaisuuteni mahdollisimman hyväksi takaamiseksi olisin varmasti toivonut ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä ylivoimaisella suomalaislasten enemmistöllä on oikea isä ja äiti. Adoptio normaaliperheeseen siis olisi turvannut yhdenvertaisuuteni parhaiten, joskin olisin voinut myös kasvattilapsena saada riittävän yhdenvertaisen kokemuksen perhe-elämästä verrattuna ikäisiini suomalaislapsiin.

Jos minut olisi adoptoitu tai sijoitettu homo- tai lesboparin perheeseen, olisin ollut siitä hetkestä alkaen eriarvoisessa lähtökohdassa verrattuna lähes kaikkiin suomalaislapsiin. Homoperheisiin ei ainakaan ennen syntynyt lapsia ja lesboperheissäkin ilmiö on harvinainen. Olisin siis ollut poikkeus heteroparien lapsiin verrattuna. Minulta olisi puuttunut joko isä tai äiti. Olisin varmaan jo varhaislapsuudessani kysellyt tämän poikkeavuuteni tai puutteen perään. Vanhemmiten luultavasti olisin kysynyt myös perusteluja sille, miksi yhteiskunta asetti minut eriarvoiseen asemaan verrattuna lähes kaikkiin muihin lapsiin. Siis minun adoptiotapauksessani yhdenvertaisuus olisi toteutunut eniten adoptiossa heteroperheeseen ja vähiten sijoituksessa homoseksuaaliin perheeseen.

Jos haluaisin adoptoida lapsen vaimoni kanssa, voisin ainakin yhdenvertaisesti kaikkien heteroparien kanssa aloittaa asiassa prosessin. Jokainen Suomen täysivaltainen kansalainen on tässä samalla viivalla, sillä laki ei estä myöskään yksinäiseltä henkilöltä sukupuolisuuntauksesta riippumatta lapseksi ottamista. Voisin hakea adoptiolasta myös siinä tapauksessa, että eläisin parisuhteessa Pekan kanssa. Samoin Pekka voisi hakea adoptiolasta. Siis nykyiset lait kohtelevat adoptiovanhempaakin yhdenvertaisesti.

Ainoa ero lainsäädännössä koskee hetero- ja homoparien mahdollisuutta yhteiseen adoptiolapsen ottoon.  Tätä homoparilla ei ole, sillä se johtaisi adoptiolapsen yhdenvertaisuuden vääristymiseen. Mutta hetero- ja homoparien yksilöitä siis ei kohdella eriarvoisesti myöskään adoptiotapauksissa. Tästä syystä kukaan ei tiettävästi ole voittanut adoptioasiaa koskevaa oikeudenkäyntiä, jossa kantaja olisi väittänyt joutuneensa syrjityksi sukupuolisen suuntautumisensa tai parisuhteen sukupuolisuuden vuoksi.

Lainsäätäjä joutuu arvioimaan kokoomuslaista lakialoitetta käsitellessään, paljonko adoptiolapsen yhdenvertaisuus verrattuna ikäisiinsä lapsiin painaa. Minusta yhdenvertaisuuden riistäminen yhteiskunnan armoille joutuneelta lapselta ei ole humaania toimintaa.  Erikoiselta tämä Männistön (KOK) lakialoite tuntuu siksikin, että aiemmin lapsen oikeutta adoptioon mahdollisimman tasapainoiseen perheeseen on pidetty paljon suuremmassa arvossa kuin minkä tahansa perheen ”oikeutta” lapsen ottamiseen. Kummallisesti on adoptiolapsen etu ja yhdenvertaisuus häviämässä marginaalisten homoliittojen edistämiselle.

En kyllä ymmärrä myöskään tarvetta määritellä ikivanhaa ja yhteiskuntia hyvin ylläpitänyttä avioliittokäsitettä uudelleen sukupuolineutraaliksi. Miehen ja naisen liittona se on toiminut kaikkien yhteiskuntien tärkeimpänä peruspilarina tuhansia vuosia. Maailman kansojen ylivoimainen enemmistö pitää avioliittoa edelleen kahden eri sukupuolta olevan henkilön pysyvänä liittona ja yhteisasumisen muotona, joka turvaa yhteiskuntien seuraavien sukupolvien kasvamisen. Homo- ja lesboliitoilla ei yleisesti ole tähän edellytyksiä. 

Jos homoseksuaalisuudessa ei ole mitään kummallista tai pahaa, miksi sitä ei saisi kertoa tai paljastaa?

Mika Niikko
Helsingin Sanomat ja useat muutkin lehdet nostivat 29.9.2011 kansanedustaja Mika Niikkon lausahduksen julkaisemisen arvoiseksi. Niikko oli vastannut ilmeisesti Iltalehden toimittajan homojen avioliiton mahdollistavaan aloitteeseen liittyvään kysymykseen ja kertonut mielipiteenään, että työnantajan olisi hyvä olla perillä työntekijän seksuaalisesta suuntautumisesta. Niikon mukaan työnantajalla on oikeus vaatia firman arvojen toteutumista, mihin työntekijän seksuaalisella suuntautumisella voisi olla vaikutusta.

Hesari koettaa juttunsa tekstin vahvennuksilla todistaa, että Niikko puhuu p..kaa ja lainvastaisia asioita. Samaa viestiä kertovat monet vihreät blogit täysin järkyttyneinä. Parhaiden homofiilien mukaan Niikko on rasistisin, vihapuheisin ja pahin perussuomalaisten kansanedustajien joukossa. Niikon tasa-arvokäsitykset ovat kuulemma järkyttäviä. Niikko siis hetkessä meni Halla-ahon ja Hakkaraisenkin ohi vihapuheagitaattorina.

En ole aivan varma, onko Niikko oikeassa tässä asiassa. Varmaan työnantajilla yleensä on tärkeämpiäkin kriteerejä työntekijän valintaan kuin seksuaalinen suuntautuminen. Mutta voin kuitenkin kuvitella työnantajia, joille työntekijän normaalius ml. heteteroseksuaalisuus on painava asia. Voin myös kuvitella, että työntekijän merkittävä poikkeaminen yleensä työpaikoilla tavoitellusta epäseksuaalisuudesta olisi kiusallista. Työnantajan kannalta ainakin yliseksuaalisuus on paha asia, olipa työpaikka-ahdistelija hetero tai homo.

Ovatko homo- tai heteroahdistelijat yhtä pahoja, riippuu kaiketi ahdistelun laadusta ja kohteesta. Voisin kuitenkin kuvitella, että en koskaan palaisi autokauppaan, jossa miesmyyjä vihjailisi minulle jotain homoseksuaalisuuteen viittaavaa. Jos naismyyjä vihjaisisi minulle olevani juuri oikeanlainen alfauros heidän edustamansa auton rattiin, pitäisin heittoa mauttomana, mutta en panisi liikettä sen vuoksi boikottiin.

Olipa asia miten tahansa lainsäädännössä tai itse kunkin moraalisissa käsityksissä, kansanedustaja Niikolla on oikeus sanoa mielipiteensä asiasta. Oikeastaan on kummallista, että kansanedustajien mielipiteistä nousee moralisoinnilla sävytettyjä kohu-uutisia, joiden tarkoituksena usein on hiljentää edustaja tai koko ryhmä ko. asiassa. Meidän etumme kuitenkin olisi saada lukea kansanedustajien vaalikauden ajatuksista jopa paljon useammin, sillä ne kertovat vaalikampanjoita enemmän valitsemistamme edustajista.

Minun arvioinnissani lausunnon antanut Mika Niikko ei ole yhtään huonompi kansanedustaja kuin ennenkään. Niikko tuskin on edes homofobi. Hän vain sattui tokaisemaan sen, mitä Suomen kansan enemmistökin luultavasti sanoisi asiasta.

Mutta minua jäi tästä asiaa koskevasta uutisoinnista ja blogikirjoituksista häiritsemään yksi kysymys. Miksi työnantajalta pitäisi salata työntekijän seksuaalinen suuntautuneisuus? Jos homoseksuaalisuudessa ei ole mitään kummallista tai pahaa, miksi sitä ei saisi kertoa tai paljastaa myös työnantajalle? Ja miten seksuaalisen suuntautumisen julkistaminen uhkaisi tasa-arvoa tms., jos seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma työnantajankaan kannalta?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Oikeusministeri Henriksson osoittaa aavistuksenomaisesti perussuomalaista ryhtiä

Oikeusministeri Henriksson
Uusi oikeusministerimme, Anna-Maja Henriksson (RKP), pääsi maanantaina 26.9. ainakin MTV3:n uutisiin. Henrikson kertoi valtion palkkaavan lisää syyttäjiä ja käräjätuomareita, jotta varsinkin talous- ja seksuaalirikollisuusjuttujen käsittelyaikoja tuomioistuinlaitoksessa voitaisiin lyhentää. Hyvä niin, sillä käsittelyajat ovat olleet liian usein tuskallisen pitkiä erityisesti rikosten uhrien näkökulmasta katsottuna..


Muutenkin Mäkisen torpassa on kuunneltu kiinnostuksella oikeusministeri Henrikssonin puheenvuoroja. Henriksson ei ole ollut vaatimassa rangaistusasteikon lieventämistä eikä uudentyyppisiä virtuaalirangaistuksia edeltäjiensä tapaan. Päinvastoin pietarsaarelainen Henriksson on vihjannut pohtivansa mm. ehdolliseen vankeusrangaistukseen sisällytettävää pientä tutustumista vankilaelämään - siis arestia. Hän on niinikään pohtinut mahdollisuuksia eräistä väkivaltarikoksista nykyisin annettavien seuraamusten lievää koventamista.


Onko Henriksson RKP:n populisti vaiko tosissaan näissä pohdinnoissaan, jää nähtäväksi. Kun katsoin Henrikssonin esiintymistä vaikkapa YLE:n ruotsinkieli-illassa joskus ennen vaaleja, mieleeni tulivat kotiseutuni vahvat perussuomalaiset naiset, jotka ajoivat lähes aina tahtonsa läpi. Minä pidin tuossa kielikeskustelutilaisuudessa Henrikssonin asenteesta ja tahdonvoimasta, vaikka en ole pakkoruotsin kannattaja. Ihailen naisia, joilla on uskallusta sanoa mielipiteensä selkeästi vastoin enemmistön kantaa. 


Oikeusministeri Henrikssonilla ei ehkä ole suuria ongelmia saada palkkarahoja muutamien kymmenien syyttäjien ja tuomarien rekrytoimiseksi. Mutta hänellä on isoja muutosvastarintaongelmia jo omassa ministeriössään rangaistusten koventamiseksi puhumattakaan "ehtoollisen" kasvattavan luonteen parantamiseksi. Toivottavasti Henriksson saa  näihin asioihin tukea kaikilta, vaikka monilla on kieliasioihin hänen kannastaan poikkeava näkemys.


Yksi asia kyllä jäi askarruttamaan MTV3:n jutussa. Henriksson lähes lupasi, että ns. paljusellit - siis vankihuoneet, joissa ei ole omaa vesivessaa - katoavat nopeasti. No hyvä sekin tietysti. Mutta milloinkas varusmiehille hankitaan vesivessat maastoharjoituksiin tai edes majoitustupiin? Nämä varusmiehemmehän eivät ole suorittamassa rikosseuraamusta. He ovat parhaita poikiamme ja tyttöjämme. Vai onko tarkoitus säästää ennätyksellisillä puolustusmenoleikkauksilla remonttirahat vaarallisimpien vankien vesivessaremontteihin? Ehkä tämä ei ole oikeusministeri Henrikssonin ongelma, vaan kysymys pitäisi esittää PM Kataiselle ja VM Urpilaiselle?


Joka tapauksessa oikeusministeri Henriksson on näillä ansioilla Mäkisen suosikki sixpack-hallituksessa. Tosin pakko on myöntää, että kovin vaatimattomilla ansioilla pääsee suosikiksi. Mutta tsemppiä Anna-Majalle joka tapauksessa em. asioiden ajamisessa.  

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kataisen hyvä havainto

Pääministeri Katainen valitteli 25.9. Ylen pääministerin haastattelutunnilla "Suomessa on jo vähän aikaa vallinnutta epäsuomalainen ilmapiiri, jota voi kuvata tällaiseksi ehdottomuuksien ilmapiiriksi". Katainen katsoo, että suomalaisen politiikan arvoihin ovat perinteisesti kuuluneet muun muassa maltillisuus ja eteenpäin katsominen. Katainen on huolissaan asenteiden viimeaikaisesta jyrkkenemisestä. Tässä muutamien kuukausien aikana näitä perinteisiä arvoja - harkitsevaisuus, maltillisuus, vastuunkantokyky – niitä on horjutettu ja niiden tilalle on tarjottu hyvin jyrkkää mustavalkoista maailmankuvaa, Katainen arvioi ja toivoi, että presidentinvaaleissa ehdokkaat ottaisivat ilmapiiriin kantaa.


On oikein hyvä, että pääministeri on huomannut muutoksia Suomen ilmapiirissä. Maamme poliittisessa elämässä on todella asioita, joita menneinä vuosikymmeninä en sieltä muista havainneeni, mm. seuraavat:

  • Valtio velkaantuu ennätyksellistä vauhtia, eikä hallituksen johtokaksikko pohdi juuri muuta kuin lisälainojen antamista konkurssikypsille etelän maille.
  • Suomeen on tuotu  Afrikasta ja Lähi-idästä isoja positiivisesti diskriminoitujen ihmisten ryhmiä osin eläteiksi, jotka ovat tehneet tavallisesta suomalaisesta negatiivisesti syrjityn.
  • Eduskuntavaalien ainoa voittajapuolue yritetään mustamaalata vaalien jälkeen erilaisilla leimakirveillä - mm. rasismi- ja vihapuhesyytöksillä.
  • Suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuudesta on tehty ahdasmielisiä ja virallisia valtiodogmeja, jotka eivät suvaitse muita näkökulmia. Missä se moniarvoisuus luuraa?
  • Cityvihreät tasaverouudistukset kasvattavat Suomessa euroalueen nopeinta inflaatiota samalla, kun sixpack-hallitus viestittää nollalinjaa palkkoihin.
  • Uudet ministerit esittävät rajoituksia tai kieltoja asioihin, joiden nykytilan sopivuudesta vallitsee laaja konsensus. Valtion menoleikkaukset kohdistuvat suomalaiseen keskiluokkaan, maaseudun ihmisiin ja maanpuolustukseen, kun menolisäykset siirtyvät ulkomaisille pankeille, energiayhtiöille ja kehitysapujohtajille. 
  • Suomalaisten etu ja vapaudet näyttävät olevan kateissa monissa muissakin asioissa? 

Ei ole kovin ihmeellistä, jos keskusteluilmapiiri on ollut kiristymään päin. Vihaisimmat kannanotot ovat kuitenkin tulleet sixpack-puolueiden suunnasta. Olen eri mieltä pääministerin kanssa tällä hetkellä tarjottavan maailmankuvan väreistä. Se ei ole mustavalkoinen vaan jyrkän punavihreä. Pitäisikö Kataisen jyrähtää nimenomaan hallituksen sisällä?

Toivottavasti presidentinvaaleissa ehdokkaat todella ottaisivat kantaa kansaa riepoviin asioihin ilmapiirin puhdistamiseksi. Rehelliselle ja ilmaa raikastavalle keskustelulle taisi tulla mahdollisuus, kun ehdokkaita on riittävästi. Tässä keskustelussa panen toivoni Soinin ja Väyrysen väliseen dialogiin ;-) Muut lienevät lahjakkaampia yllä olevan luettelon asioiden mutustelussa.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Suomiko Euroopan Unionin häirikkö?


Verkkouutiset kertoo 23.9. europarlamentaarikko Ville Itälän (kok.) olevan huolissaan Suomen maineesta EU:ssa. Muut miettivät, mikä Suomen politiikassa on muuttunut, kun entinen myönteinen ja rakentava maa on muuttunut hankalaksi, sanoi Itälä Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa viitaten Suomen ja Hollannin torppaamaan Romanian ja Bulgarian liittymiseen Schengen-alueeseen. On outo tilanne, jos Suomi katsoo, että kriteerit eivät täyty, kun muut katsovat, että kriteerit täyttyvät, Itälä sanoi. Lisäksi Suomi on ollut eriseurainen Kreikan vakuuskiistassa.

Jostain syystä kokoomuslainen Ville Itälä ei ole lausunnon painotuksista päätellen kovin huolissaan siitä, että Romania ja Bulgaria ovat edelleen Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta suuntautuvan luvattoman siirtolaisuuden ja ihmissalakuljetuksen pääreittejä Eurooppaan. Näin on siitä huolimatta, että mailla on rajatarkastukset sekä EU-rajoillaan että ulkorajoillaan. Voisiko tilanne parantua sillä, että yksi rajatarkastus tältä reitiltä poistuisi?

Onkohan Itälä kysynyt Brysselin byrokraateilta Romanian ja Bulgarian toimien edistymisestä vähemmistöjensä, esimerkiksi romanien, sosiaalisen ja koulutuksellisen aseman kohentamiseksi? Kun asiasta ei ole kuulunut juuri yhtään hyvää uutista siitä huolimatta, että ko. maiden on jo ennen Euroopan Unioniin liittymistään pitänyt aloittaa korjaustoimet, kannattaisi kysyä. Samalla voi kertoa, että Romanian ja Bulgarian Schengen-rajoilla halutaan edes laskea ne Romanian ja Bulgarian kansalaiset, jotka suuntaavat vaikkapa pohjoismaihin rikastuttamaan paikalliskulttuureitamme. Romanian ja Bulgarian kriteerit nyt vaan eivät täyty, kuten kerjäläisongelmastamme Helsingissä voimme joka päivä nähdä.

Suomi on vakuusvaatimuksineen toki ollut jossain määrin eriseurainen tosiasiassa jo selvitystilaan valmiin Kreikan luotottamisessa. Valitettavasti Suomi ei ole ollut riittävän eriseurainen. Vielä valitettavampaa on se, että Euroopan Unionin maista vain kaksi muuta, Hollanti ja Luxemburg, ovat olleet eriseuraisia noudattaessaan EU:n vakaussopimusta. Tervettä eriseuraisuutta olisi ollut vaatia jo viimeistään Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana sopimusten ja terveen taloudenpidon noudattamista näiltä sopimuksia rikkoneilta Kreikalta, Italialta ja muiltakin. Ryhtiä siihen ei ollut Vanhasella, Kalliomäellä, Heinäluomalla, Kiviniemellä eikä Kataisella.

Jos Ville Itälällä on ongelmia viestittää Brysselin europarlamentissa rehellisestä poliittisesta kulttuuristamme, johon mm. kuuluu sitoumuksissa pysyminen ja saman asian odottaminen sopimuskumppaneilta, hän on väärässä paikassa huolehtimassa kansansa eduista. Itälä voi aivan rauhassa kertoa kavereilleen, että seuraavaan europarlamenttiin saattaa Pohjolasta tulla edustajia, jotka eivät valita eriseuraisuutta vaan saattavat jopa vaatia sitä. Paljon tietysti riippuu yhteisesti sovittujen sääntöjen noudattamisesta. 

torstai 22. syyskuuta 2011

Ilman jytkyä Romania ja Bulgaria olisivat hyvin pian Schengen-alueella

Schengen-alue sinisellä
Suomi ja Hollanti ovat estäneet Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyden. Matkustajien liikkumista helpottavan alueen laajennus oli esillä torstaina 22.9.2011 EU:n sisäministerikokouksessa Brysselissä.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan Romanian ja Bulgarian täytyy kehittää oikeusjärjestelmäänsä sekä voimistaa rikollisuuden vastaista taistelua. Räsänen kiistää, että Suomen tiukalla linjalla olisi mitään tekemistä perussuomalaisten nousun tai romanikeskustelun kanssa.

Bulgariassa ja Romaniassa on ymmärrettävästi petytty Suomen ja Hollannin kantoihin, jotka merkitsevät rajatarkastusten pysymistä näiden maiden ja Schengen-alueen välillä. Bulgarian sisäministeri sanoi maansa joutuneen "nationalismin uhriksi".

Aiemmin torstaina oikeistolaisen EPP-ryhmän puheenjohtaja Joseph Daul moitti Suomea ja Hollantia populismista. Suomen Kokoomus ja Kristillisdemokraatit ovat EPP:n europarlamenttiryhmän jäseniä. Daul sanoi, että Romania ja Bulgaria ovat tehneet paljon työtä Schengen-kelpoisuuden saavuttamiseksi ja täyttävät jäsenyyden edellytykset.  Hmmm?!

Kommenttina em. lausuntoihin voisi todeta seuraavaa:
  1. Sisäministeri Räsänen on hyvin oikeassa Bulgarian ja Romanian kehitystarpeista. Lisäksi molempien maiden on pantava romaniongelmansa kuntoon, mikä edellyttää mittavia koulutus- ja sosiaaliohjelmia.
  2. Räsänen puhuu muunnettua totuutta väittäessään päätöksen olevan riippumaton jytkystä tai Suomen romanialaisongelmista. Nimenomaan ne yhdessä vaikuttivat Suomen hallituksen päätökseen. Persun pelko on viisauden alku politiikassakin.
  3. Bulgaria tai Romania eivät joutuneet "nationalismin" tai minkään muunkaan ismin uhreiksi. Ne kohtasivat vain rehellisen pohjoiseurooppalaisen järjen, joka kertoi totuuden näiden maiden epäkypsyydestä Schenge-alueelle. Valitettavasti tätä järjen ääntä on käytetty kovin säästeliäästi kaikissa EU-elimissä.
  4. Herra Joseph Daul kohtaa vielä joskus ranskalaisen "populismin" - siis järjen äänen - joka toivottavasti herättää myös Ranskan hallituksen tekemään oman kansan etujen mukaisia päätöksiä.
Ilman jytkyä Romania ja Bulgaria olisivat hyvin pian Schengen-alueella. Kyllä siis oppositiostakin voi vaikuttaa! Kiitos perussuomalaisia äänestäneille kansalaisille ;-)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Halla-ahon syyttäminen ja haukkuminen eivät vähennä poliittisia ongelmia

Sylkykuppi?
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahosta on tullut yleinen sylkykuppi. Siihen sylkevät kaikki ne, jotka haluavat korostaa omaa ylivertaista humaanisuuttaan, liberaaliuttaan, valmiuttaan maailmaan ilman rajoja ja vihreyttään.

Uusina sylkijöinä ovat olleet entiset johtavat poliitikot, Paavo Lipponen (SDP) ja Mari Kiviniemi (Kesk.), joilla molemmilla on pyrkimys kääntää hieno menneisyys uudeksi hienoksi tulevaisuudeksi.  On jännittävää nähdä, montako prosenttia suosiota sylkijöiden laariin sataa. Epäilen, että ei juuri yhtään.

Neljä vuotta sitten lähes täysin tuntemattomasta Jussi Halla-ahosta on tullut muutamassa vuodessa tunnetumpi poliitikko kuin useimmista kolmen vanhan valtapuolueen pitkäaikaisista ministereistä tai kansanedustajista. Kiitos tästä maineesta johtuu kahdesta asiasta. Ensimmäinen on tietysti nopea ja ajoittain dramaattinen joutuminen lähes kaikkien puolueiden uskonsoturien sylkykupiksi. Se tuo julkisuutta lähes logaritmisesti.

Halla-aho?
Toinen ja ehkä vielä tärkeämpi asia on Halla-ahon melko yksinkertainen poliittinen sanoma: Maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina ollut huonoa ja osin hallitsematonta. Erityisesti humanitaarinen maahanmuutto eli turvapaikkaturismi on ollut Suomen etujen vastaista monella tavalla ja niin kallista, että valtiovalta ei ole uskaltanut julkaista laskelmia sen kustannuksista. Kansan enemmistö on ainoan asiasta tehdyn tutkimuksen mukaan samaa mieltä Halla-ahon kanssa asiasta, vaikka kaikkea Halla-ahon kirjoittamaa se ei allekirjoittaisikaan. Eräästä toisesta mielipidekyselystä voisi päätellä, että Jussi Halla-aho&Co saa jopa eurooppalaisen enemmistön tuen.

Halla-ahon haukkumisella on tietysti muitakin tarkoitusperiä. Mikään ei sopisi vaikeaan taloudelliseen miinakenttään ajautuneelle sixpack-hallitukselle paremmin kuin Perussuomalaisen puolueen hajaannus. Samaa asiaa rukoillaan tupailloissa, joissa kauhistellaan vähintään joka kolmannen Keskustapuolueen kannattajan katoamista perussuomalaisten leiriin.

Tosiasia kuitenkin on se, että Halla-ahon käyttäminen sylkykuppina ei paranna Kiviniemen hallituksen jäljiltä kehnoa maahanmuuttopolitiikkaa eikä sen kansansuosiota. Eikä se pitkään kykene peittämään Kataisen hallituksen kävelyjälkiä eurotalouden miinakenttään. Perussuomalaisten syyllistäminen halla-aholaisuudella ei hajota myöskään suurinta oppositiopuoluetta, jos sekä Soinin että Halla-ahon hermot pitävät.

Toivottavasti Timo Soinin hermot pitävät, ja toivottavasti Halla-aho jatkaa poliittista kritiikkiään. Tämä taitaa vaatia Jussi Halla-aholta jonkin verran hyväksyttävämpää retoriikkaa. Älykkäänä kansanedustajana veikkaan Halla-ahon kykenevän tyylilajin muutokseen. Valitettavasti sekään ei vähennä ongelmia maahanmuuttopolitiikastamme. Mutta tyylilajin muutoksella kerätään runsaasti lisää ääniä seuraavissa vaaleissa. Ja niillä puolestaan varmistetaan laajan sananvapauden ylläpito, josta sylkykuppisyyttelijät eivät näytä kantavan huolta.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Vaihtoehtoja Ottawan sopimukselle


Liittyminen Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen jakaa rajusti sekä kansaa että eduskuntaa. Väitän suuren enemmistön kansasta vastustavan Puolustusvoimiemme riisumista puolustuksellisista ja edullisista jalkaväkimiina-asejärjestelmistä  Suomen maanpuolustuksen teknisen toteutuksen ja uskottavuuden vastaisena. 

Maasodankäynnin asiantuntijamme ovat jokseenkin yksimielisinä todistaneet miina-aseen olevan merkittävä osa maavoimiemme taistelutekniikassa, joka on kehitetty nimenomaan Suomen olosuhteisiin.

Tasavallan ulkopoliittinen kärkikolmikko, Halonen-Katainen-Tuomioja, haluavat Suomen liittyvän sopimukseen. Heidän mukaansa asialla on merkitystä kansainväliselle maineellemme ja yleiselle pyrkimykselle poistaa runsaahkosti erityisesti Afrikan ja Kaakkois-Aasian siviileille vahinkoa aiheuttanut asetyyppi kokonaan käytöstä. Näillä argumenteilla on tukijoita myös kansan keskuudessa, joskin ainakin lehtien mielipidekyselyjen mukaan kyse on pienehköstä vähemmistöstä.

Olisiko näille toisensa pois sulkeville kannoille löydettävissä kompromissia, joka ei murentaisi maanpuolustustamme mutta ei myöskään heikentäisi afrikkalaisten ja aasialaisten mahdollisuuksia riisua miinoittajansa aseista? Voisiko Suomi siis tehdä jotain, joka säilyttäisi jalkaväkimiinat kotimaan puolustuksellisessa käytössä  ja samalla jopa vahvistaisi moraalisesti kestävää tavoitetta minimoida miinojen aiheuttamat siviiliuhrit?

Kartoitetaanpa niitä keinoja, joilla Suomi voisi osoittaa olevansa Ottawan sopimuksen tavoitteiden puolella ilman varsinaista liittymistä sopimukseen:
1.    Suomi voisi ilmoittaa, että se ei salli koskaan jalkaväkimiinojen vientiä maasta. Tämä poistaisi huolen, että suomalaisia miinoja joskus joutuisi siviilien poljettavaksi. Samalla se antaisi esimerkin Ottawan sopimuksen ulkopuolisille maille (erityisesti Kiinalle ja Venäjälle), joiden valmistamat miinat ovat aiheuttaneet eniten vahinkoja siviileille.
2.    Suomi voisi ilmoittaa liittyvänsä Ottawan sopimukseen, kun kaikki sen rajanaapuritkin ovat niin tehneet. Tässä vaihtoehdossa Venäjän jalkaväkimiinavarastot tulisivat käytännön referenssiksi.
3.    Suomi voisi ilmoittaa kehittävänsä uudenlaisia ja nykyistä tehokkaampia jalkaväkimiinojen raivausjärjestelmiä, joita tullaan aktiivisesti käyttämään siviilejä uhkaavien miinoitteiden raivaamiseen mm. Afrikassa ja Aasiassa. Tällä toimella olisi hyötynäkökohtia sekä miinavaarallisten alueiden vähentämiseksi että kotimaan puolustuksessa. Jalkaväkimiinojen raivaukseen soveltuva kalusto sopii myös muunlaisten miinoitteiden raivaukseen, ja Puolustusvoimien raivauskalustot – mm. Raisu-ajoneuvot – ovat joka tapauksessa uusimisen tarpeessa.  Toimenpidettä voitaisiin tehostaa lisäämällä merkittävästi Suomen panosta miinanraivausoperaatioissa eri puolilla maailmaa kehitysyhteistyövarojen puitteissa.
4.    Suomi voisi ottaa merkittävästi aktiivisemman roolin laittoman asekaupan torjunnassa. Romahtaneiden valtioiden asevarastoista ja eräistä suurvalloista virtaava pimeä asekauppa aseistaa diktatuurivaltioita ja laittomia militanttiryhmiä, joiden aseellinen toiminta on monikymmenkertaisesti enemmän siviiliuhreja aiheuttavaa verrattuna maastossa oleviin jalkaväkimiinoihin.

Minä en epäile Suomen maineen olevan vaarassa, vaikka emme liittyisi Ottawan sopimukseen. En voi kuvitella kenenkään epäilevän Suomen mainetta, jos antaisimme sitovan julistuksen kolmen tai neljän em. aloitteen osalta. Ehkä kommentoijilta löytyisi muitakin Ottawan korvaavia aloitteita?

Vanhasen hallituksen aikainen oppositiojohtajana Katainen haukkui Ottawan sopimukseen liittymisen hölmöläisten hommaksi ja vahingolliseksi maanpuolustukselle,. Katainen puhuu mielellään vastuunkannosta, jonka hän määrittää mm. kyvyksi tehdä kompromisseja. Voisiko pääministeri Katainen nyt kantaa vastuuta ja tehdä kompromissin miina-asiassa kansansa kanssa? Voisivatko eduskunnan oppositiopuolueet osallistua kompromissiin? Pystyykö presidentti Halonen kompromissiin?

Avainasemassa ovat nyt Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajat. Jos puoluekuri sitoo tervettä järkeä enemmän, kompromissihalu varsinkin Mäntyniemessä ja Katajanokalla on vähäistä. Puoluekurin kannattajille vielä yksi havainto kentältä: Mitä enemmän puoluekuria miinaäänestyksissä, sitä täydemmäksi Perussuomalainen laari käy!